Henkirikokset

Päivitetty: 11.1.2021
Seuraava päivitys: 10.1.2022

Indikaattori kuvaa naisten, miesten ja koko väestön henkirikoskuolleisuuden kehitystä kymmenvuotiskausittain vuodesta 1760 nykypäivään. Uhrien määrä on suhteutettu väestömäärään: kuolleisuus ilmoitetaan uhrien vuotuisena määränä 100 000 asukasta kohti. Indikaattorin tiedot on kerätty Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toimesta Veli Verkon ja Tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista. Vuoteen 1936 saakka miesten ja naisten luvut eivät sisällä lapsensurmarikoksia, henkirikosten kokonaismäärään lapsensurmarikokset sisältyvät myös vuotta 1936 edeltävällä ajanjaksolla.

Suomi on Ruotsin ohella ainoa maa maailmassa, jossa henkirikollisuuden kehityksestä on saatavissa vertailukelpoista tietoa näin pitkältä ajalta. Siitä on kiittäminen Ruotsin valtakunnan väestötilastointijärjestelmää, johon tahallisen väkivallan uhreina kuolleista ryhdyttiin kirjaamaan tietoja vuodesta 1700-luvun puolivälistä alkaen. 1700-luvun ja 1800-luvun alkupuolen tiedot ovat tosin varsin aukollisia. Heikki Ylikankaan ja Kirsi Sirénin tutkimusten mukaan ne ilmoittavat uhrien määrän noin 30–50 % todellista alhaisempana, nykyisin kuolemansyytilastoon henkirikosten määrä kirjautuu noin 10 % todellista pienempänä.

   

Henkirikollisuuden lasku pysähtyi

Vuonna 2019 Suomessa surmattiin kuolemansyytietojen mukaan 65 ihmistä. Määrä oli kolmanneksi pienin 2000-luvun vuotuismääristä ja edelleenkin historiallisen matala. Väestöön suhteutettu kuolleisuus oli 1,18 uhria 100 000 asukasta kohti. Uhreista 43 oli miehiä ja 22 naisia.

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin henkirikosseurannan ennakkotietojen perusteella henkirikosten määrä tulee kuitenkin vuonna 2020 selvästi kasvamaan edellisvuosista. Rikollisuustason kahden viime vuosikymmenen laskutrendi tulee siten ainakin hetkellisesti taittumaan. 1990-luvulta alkaneen laskevan henkirikollisuustrendin myötä ovat vähentyneet nimenomaan miesten tekemät henkirikokset, niin miehiin kuin naisiinkin kohdistuneet. Naisten henkirikollisuudessa muutokset ovat olleet viime vuosikymmeninä vähäisiä.

Suomen lähihistorian väkivaltaisin kausi henkirikollisuudella mitaten oli ajanjakso suurlakkovuodesta 1905 kieltolain kumoamisvuoteen 1932. Maassamme surmattiin tuolloin vuosittain kolminkertainen määrä ihmisiä asukasta kohti nykyiseen verrattuna. (Väkivaltaisin yksittäinen vuosi julkaistussa kuolemansyytilastossa on vuosi 1918, jolloin tilastoidun henkirikollisuuden taso oli yli 60 uhria 100 000 asukasta kohti.) Toinen lyhyempi väkivaltapiikki oli välittömästi toisen maailmansodan jälkeen vuosina 19451947. Vastaavasti viime vuosisadalle osui myös tunnetun historiamme väkivallattomin jakso, 1950-luvun lopulta 1960-luvun lopulle. Henkirikollisuuden taso oli tuolloin kolmanneksen viime vuosikymmenten keskitasoa alhaisempi. Uusi suhteellisen korkean henkirikollisuuden jakso alkoi 1969, suuren alkoholireformin vuonna. 1990-luvun jälkipuoliskolta alkaen henkirikollisuus on kääntynyt jälleen laskuun Suomessa. Kehitys on ollut sama myös muualla Euroopassa. Suomessa henkirikollisuustason lasku on viime vuosina ollut hieman Euroopan talousalueen keskimääräistä laskua nopeampaa. Yhtenä syynä rikollisuustason laskuun on ollut väestön vanheneminen, joka on selittänyt 10–25 prosenttia henkirikollisuuden tason kokonaismuutoksesta.

Henkirikollisuuden yleisrakenne on rikollisuuden vähenemisestä huolimatta pysynyt muuttumattomana. Tyypillinen suomalainen henkirikos on yksityisasunnossa tapahtuva ryyppyriitatappo. Aseena on keittiöveitsi ja tekoajankohtana viikonloppu. Syyllinen ja uhri ovat vanhoja tuttuja, keski-ikäisiä, yksin asuvia, työelämästä syrjäytyneitä, alkoholisoituneita miehiä, joilla on takanaan useita aiempia väkivaltarikostuomioita. Tekohetkellä osapuolet ovat yleensä 1–3 promillen humalassa.