Henkirikokset 

Päivitetty: 16.1.2017 - Seuraava päivitys: 15.1.2018
   
 
 
Jaa

Henkirikokset vähentyneet 1990-luvun jälkipuoliskolta alkaen

Vuonna 2015 Suomessa surmattiin kuolemansyytietojen mukaan 70 ihmistä. Määrä oli pienin sitten vuoden 1895. Väestöön suhteutettu kuolleisuus, 1,28 uhria 100 000 asukasta kohti, oli matalin tilastoitu vuoden 1782 jälkeen ja viidenneksi alhaisin koko vuodesta 1754 alkaneen kuolemansyytilastoinnin aikana. 1700-luvun tilastot ovat kuitenkin huomattavasti nykytilastoja epäluotettavammat joten todellisuudessa henkirikollisuuden taso on viime vuosina ollut koko tunnetun rikoshistoriamme vähäisin. 1990-luvulta alkaneen laskevan henkirikollisuustrendin myötä ovat vähentyneet lähinnä miesten tekemät henkirikokset, niin miehiin kuin naisiinkin kohdistuneet. Myös aiempina vuosikymmeninä ja vuosisatoina kokonaishenkirikollisuuden tason muutokset ovat seuranneet miesten väkivallan määrässä tapahtuneita muutoksia. Naisten henkirikollisuudessa muutokset ovat olleet viime vuosikymmeninä vähäisiä.

Suomen lähihistorian väkivaltaisin kausi henkirikollisuudella mitaten oli ajanjakso suurlakkovuodesta 1905 kieltolain kumoamisvuoteen 1932. Maassamme surmattiin tuolloin vuosittain kolminkertainen määrä ihmisiä asukasta kohti nykyiseen verrattuna. (Väkivaltaisin yksittäinen vuosi julkaistussa kuolemansyytilastossa on vuosi 1918, jolloin tilastoidun henkirikollisuuden taso oli yli 60 uhria 100 000 asukasta kohti.) Toinen lyhyempi väkivaltapiikki oli välittömästi toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1945-1947. Vastaavasti viime vuosisadalle osui myös tunnetun historiamme väkivallattomin jakso, 1950-luvun lopulta 1960-luvun lopulle. Henkirikollisuuden taso oli tuolloin kolmanneksen viime vuosikymmenten keskitasoa alhaisempi. Uusi suhteellisen korkean henkirikollisuuden jakso alkoi 1969, suuren alkoholireformin vuonna. 1990-luvun jälkipuoliskolta alkaen henkirikollisuus on kääntynyt jälleen laskuun Suomessa. Kehitys on ollut sama myös muualla Euroopassa. Suomessa henkirikollisuustason lasku on viime vuosina ollut hieman Euroopan talousalueen keskimääräistä laskua nopeampaa. Yhtenä syynä rikollisuustason laskuun on ollut väestön vanheneminen, joka on selittänyt 10–25 prosenttia henkirikollisuuden tason kokonaismuutoksesta.

Henkirikollisuuden yleisrakenne on rikollisuuden vähenemisestä huolimatta pysynyt muuttumattomana. Tyypillinen suomalainen henkirikos on yksityisasunnossa tapahtuva ryyppyriitatappo. Aseena on keittiöveitsi ja tekoajankohtana viikonloppu. Syyllinen ja uhri ovat vanhoja tuttuja, keski-ikäisiä, yksin asuvia, työelämästä syrjäytyneitä, alkoholisoituneita miehiä, joilla on takanaan useita aiempia väkivaltarikostuomioita. Tekohetkellä osapuolet ovat yleensä 1–3 promillen humalassa.


Lähde:
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti


Indikaattorin kuvaus

Indikaattori kuvaa naisten, miesten ja koko väestön henkirikoskuolleisuuden kehitystä kymmenvuotiskausittain vuodesta 1760 nykypäivään. Uhrien määrä (pois lukien lapsentapot) on suhteutettu väestömäärään: kuolleisuus ilmoitetaan uhrien vuotuisena määränä 100 000 asukasta kohti. Indikaattorin tiedot on kerätty Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen toimesta Veli Verkon ja Tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista.

Suomi on Ruotsin ohella ainoa maa maailmassa, jossa henkirikollisuuden kehityksestä on saatavissa vertailukelpoista tietoa näin pitkältä ajalta. Siitä on kiittäminen Ruotsin valtakunnan väestötilastointijärjestelmää, johon tahallisen väkivallan uhreina kuolleista ryhdyttiin kirjaamaan tietoja vuodesta 1754 alkaen. 1700-luvun ja 1800-luvun alkupuolen tiedot ovat tosin varsin aukollisia. Ylikankaan ja Sirénin tutkimusten mukaan ne ilmoittavat uhrien määrän noin 30-50 % todellista alhaisempana, nykyisin kuolemansyytilastoon henkirikosten määrä kirjautuu noin 10 % todellista pienempänä.