Päivitetty: 26.11.2009 - Seuraava päivitys: 28.10.2010
Tutkimukseen ja tuotekehitykseen (tk) käytettiin Suomessa vuonna 2008 noin 6,9 miljardia euroa. Tästä yritysten osuus oli 5,1 miljardia euroa, korkeakoulusektorin vajaa 1,2 miljardia euroa ja muun julkisen sektorin lähes 600 miljoonaa euroa. Tk-menoja tilastoitiin runsaat 600 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Lisäyksestä valtaosa (94 %) oli lähtöisin yrityssektorilta, mutta myös muilla sektoreilla tk-menot nousivat jonkin verran. Tutkimus- ja kehittämismenojen arvioidaan vuonna 2009 pysyvän likipitäen vuoden 2008 tasolla.
Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (t&k) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Kriteerinä on, että toiminnan tavoitteena on jotain oleellisesti uutta. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus sekä kehittämistyö.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta
Kansainvälinen vertailu
Muualla verkossa